Kuin Kulta-Jaskan jättipotti - erään sienestäjän tarina

Kuva: sienestäjä ja tatti

October 13, 2018

Kuivan ja kuuman kesän jälkeen sienisadon kohtaloa arvuuteltiin, mutta lähipiirin kertomusten ja sosiaalisen median perusteella sieniä taidettiin löytää ihan mukavasti. Aktiivisimman sienestyskauden häämötellessä loppuaan, ajattelin jututtaa erästä sienestykseen hyvin kiintynyttä ystävääni, tekstiilisuunnittelija Matleena Kehusta siitä, miten hänen sienestysharrastuksensa sai alkunsa ja mikä sienissä koukuttaa.

 

Vanhempien vanavedessä

Matleenan sieniharrastus juontaa juurensa lapsuuteen, jossa sienestyksen saloihin hänet veivät innokkaat sienestäjävanhemmat, eritoten hänen isänsä.

"Vanhempani ja varsinkin isäni ovat aina olleet sellaisia himosienestäjä. Perheen kesken kävimme useasti sienessä, ja niin opin jo ennen kouluikää yleisimpiä ruokasieniä. Totuin pienestä pitäen syömään sieniä ja opin, miten niitä käsitellään. Isän kanssa putsattiin, kuivattiin ja laitettiin sienet yhdessä. Se oli meidän kiva yhteinen juttu."

Matleena kertoo teini-ikäisenä kuluneen muutamia vuosia, ettei sienessä tullut juuri käytyä. Helsinkiin muutto palautti kaipuun metsiin.

Matleena kulkee aurinkoisessa havumetsässä

"Helsinkiin muutettua tuli olo, että luontoon pitäisi päästä ja päätin taas lähteä etsimään sieniä. Toissa vuonna hurahdin ihan täysin. Melkein voisi sanoa, että menin ihan höpöksi."

Sienikuumeen noustua Matleena liittyi Facebookin Sienestäjät-ryhmään ja Ruokasienet-ryhmään, josta sai apua ja tukea omalle uudelle sienestysinnolleen. 

Oulusta kotoisin oleva Matleena kertoo sienestyksen alkaneen perheen mökkimaisemista Iistä, jossa mökin takapihalta alkaneet metsät veivät tutuille sieniapajille.

"Oulussa olemme käyneet Hiukkavaarassa ja meidän toisella mökillä Punkaharjulla, Puruvedellä, on ollut hyvät kanttarelliapajat."

 

Sienestysmaastot kiikarissa

Sienestysapajat tuntuvat usein kulkevan perimätietona sukupolvelta toiselle ja olevan kytköksissä paikkakuntatietämykseen. Helsinkiin muutettua Matleena kertoo pyöräilleensä usein kodin ja Pasilan aseman väliä, jolloin reitin varrelle osunut Keskuspuisto osoittautui oivaksi sienimaastoksi.

"Keskuspuistossa sienestin alkuun, koska se oli tuttua aluetta ja olin huomannut, että sieltä löytyy sieniä. Erityisesti, jos sattuu tietämään sellaisia ei niin yleisiä ruokasieniä. Ihmiset eivät ymmärrä niitä ottaa ja voi itse käydä keräämässä ne talteen. Sieltäkin kannoin varmaan 40 litraa sieniä muutamalta eri reissulta. Ämpärit täynnä vaaleaorakasta, suppilovahveroita ja tatteja."

Tänä vuonna Matleena löysi toisenkin sienihullun, vanhan lapsuuden ystävänsä, jonka kanssa sienestysreviiriä lähdettiin laajentamaan muun muassa Sipoonkorven ja Liesjärven kansallispuistoihin.

"Meillä oli varsinainen kanttarellijahti päällä. Aluksi tuntui, että tuleeko sieniä ollenkaan, mutta sitten tilanne kääntyi täysin ja sieniä tulikin aika paljon. Osa sienistä on tullut vähän erilaisille paikoille kuivan kesän takia; ne sienet jotka eivät tavallisesti ole kostean paikan sieniä, ovat löytyneet kosteammilta paikoilta."

Sienestyspaikkojen tunnistamiseksi Matleena kääntää katseensa puustoon.

"Voi katsoa onko kuusi- vai mäntymetsää, sekametsää tai että onko lehtipuita. Se on hyvä muistisääntö itselle. Tietää vähän, että täällä ei välttämättä ole kanttarelleja tai että täällä voi kasvaa mustatorvisieniä, kun tämä on tällainen mäkinen havumetsä."

 

Tiedä mitä keräät

Kuten villiyrttiharrastajan, myös sieniharrastajan on syytä tuntea keräämänsä luonnonantimet. Alan kirjallisuus toimii edelleen vahvana tietopankkina harrastajalle.

"Suomen suuri sienikirja on ihan paras, ja se löytyy myös vanhemmiltani. Ystäväni kanssa otamme kolme sienikirjaa mukaan. Jos löydämme jotain, mistä emme ole aivan täysin varmoja, käymme ne sienet läpi kirjojen avulla."

Sienestäjä leikkaa sienen irti maasta

Nykyään myös sosiaalisen median rakentama valtava sieniyhteisö voi tarjota apua epäröivälle. Matleena kertoo Facebookin sienestysryhmistä, jonne ihmiset laittavat kuvia sienestä, kasvupaikasta ja epäilyksensä siitä, mikä sieni on kyseessä.

"Sienestäjä kysyy ryhmältä vahvistusta löydölleen ja koska ryhmässä on paljon Suomen Sieniseura ry:n jäseniä, he voivat vahvistaa sienen oikeaksi. Tämä on varsinkin aloittelevalle sienestäjälle todella hyvä, sillä sieniä on niin paljon ja samannäköisiä. Sienten kanssa pitää olla kuitenkin niin tarkka ja todella tietää mitä kerää."

Sovellusten aikakautena myös sienistäjille on omat appinsa. Tosin Matleenan mukaan sovelluksissa olisi vielä parantamisen varaa.

"Latasin toissa vuonna pari, mutta ne olivat tosi huonoja. Yksi niistä oli Sieni Go. Ehkä sieltä löytyy ne perussienet, mutta tarvitsisin itse tietoa ei niin yleisistä sienistä. Olen kiinnostunut niistä sienistä, joita ihmiset eivät kerää ja joita jää sinne metsään. Näitä sieniä saa itse sitten kerättyä talteen. Tänä vuonna olen tutustunut uuteen sieneen, koivunkantosieneen. Se on sieni, joka täytyy tuntea varmasti, koska sillä on sellainen näköislaji kuin myrkkynääpikkä, mikä on tappavan myrkyllinen, jopa pienissä määrin. Olen tutkinut molempia sieniä metsässä oppiakseni tunnistamaan ne kunnolla. Tässä olisi siis hyvä sauma jollekin intohimoiselle sienestäjälle kehittää hyvä sienisovellus."

Varsinaisella sienikurssilla Matleena ei vielä ole käynyt, jos isänsä elämänmittaista sienikurssia ei lasketa. Tosin kasvivärjäyskurssilla hän on käynyt, jossa sieniä on käytetty kankaiden värjäykseen.

"On ollut mielenkiintoista saada tietoa sienistä, jotka eivät ole syötäviä, mutta joita voi käyttää värjäykseen. Sienistä irtoaa hienoja sävyjä."

 

Parasta on sienen oma maku

Lempisienten joukkoon Matleena listaa muun muassa mustatorvisienen ja suppilovahveron. Kanttarellin hän toteaa hieman liian miedoksi maultaan.

"Herkkutatti on itseasiassa melkein lemppari. Ja sitten lampaankääpä ja vaaleaorakas, ne on ehkä ne omat lempparit. Ne nähdessään tulee olo, että pelaisi jotain Kulta-Jaskaa ja saisi hyvän potin!"

Erilaisia sieniä ämpäreissä

Lähikuva sienien perkaamisesta sieniveitsellä

Ruokaa laittaessa tuoreet sienet paistuvat Matleenan pannulla voin, suolan, sipulin ja kermatilkan kanssa. Parasta on simppeli sienimuhennos. 

"Tietysti sitten on myös sienipiiraat. Olen kokkailija, joten en noudata mitään tiettyä reseptiä, kunhan teen. En halua peittää sienen makua, kun sehän siinä on kaikista ihanin juttu. On tärkeää, ettei sieniä mausta liikaa jollain mausteella, jolloin sienen oma aromi peittyy."

Jokaiselle sienelle löytyy oma säilöntätekniikkansa. Rouskut ryöpätään, jonka jälkeen ne löytävät tiensä Matleenan keittiössä sienisalaatiksi.

"Teen rouskuille suolavesiliuoksen, johon pakkaan ne tiiviisti. Näin ne säilyvät aika hyvin jääkaapissa ainakin jouluun asti, jolloin ne yleensä viimeistään syödään. Suppilovahverot ja mustatorvisienet kuivaan, tatit pakastan."

Sienten kuivaamiseen voi käyttää kuivuria tai latoa sienet uunipellille matalaan lämpöön uunin luukku auki.

"Uunissa kuivaaminen tuntuu vain niin kamalan epäekologiselta. Jos on sauna, voisi sienet laittaa leivinpaperin tai sanomalehden päälle sinne kuivumaan. Sienet voi kuivattaa myös jääkaapin tai pyykinkuivaustelineen päällä, kunhan ne eivät vain homehdu."

 

Sienikoukussa

Sienestyksessä parasta Matleenan mielestä on luontoharrastuksen kokonaisvaltaisuus ja metsässä rauhassa vietetty aika.

"Tietenkin ihan parasta on se, että saat olla luonnossa. Toisekseen siinä on vielä joku funktio; aika vain katoaa ja saatat huomata rämpineesi metsässä kuusi tuntia. Usein vielä hakeudutaan paikkoihin, joissa ei ole muita ihmisiä. Siellä on se rauha, se on todella meditatiivista."

Matleena metsässä sienikassi vieressä

Oma arvonsa on myös kunnon sieniesiintymän löytämisen ilolla määrätietoisen etsimisen jälkeen.

"Se on sillä hetkellä aivan lottovoitto. Tottakai sienet ovat myös ruokaa, luonnonantimia, joita voit kerätä luonnosta täysin ilmaiseksi. Meillä Suomessa on vielä niin laaja sienikanta, että onhan se nyt ihan mieletön juttu."

 

Harrastus muovaa luontosuhdetta

Luonnossa liikkuminen ja harrastaminen ovat omiaan syventämään ihmisten luontosuhdetta.  Näin kokee myös pienestä pitäen marjastusta ja sienestystä harrastanut Matleena.

"Metsiä ei ole koskaan voinut pitää itsestäänselvyytenä. Ne ovat todella erityislaatuinen asia. Luontoharrastusten kautta olen oppinut todella arvostamaan luontoa."

Luonto on tärkeä resurssi myös Matleenan työssä, johon inspiraatiota voi hakea sen luomista struktuureista ja väreistä.

"Vaikka jotkut pitävät luontoa kliseenä, että se olisi taiteessa niin käytetty, minulle luonto on todella inspiroiva, sillä se on aina niin erilainen ympäristö. Varsinkin tekstiilisuunnittelijana luonnon värimaailma ja kaikki struktuurit ovat suurimpia innoituksen lähteitä. Ei välttämättä niin, että maalaisin puita. Enemmän kiinnostaa se mikrotaso. Olen esimerkiksi kuvannut sieniä niiden upeiden muodostelmien tähden. Luonnosta löytyy aivan kreisejä sieniä. Monesti mietin, miten sellaisia voi olla edes olemassa, ne ovat niin vauhkonnäköisiä."

Luontoon ja sieneen mentäessä pääsee irrottautumaan ympäristön ärsykkeistä. Kaupungissa asuvalle ulkoilmaihmiselle sienestys tarjoaa pääsyn metsän rauhaan. Tämä antaa Matleenan mukaan luovuudelle tilaa.

"Saatat alitajuntaisesti prosessoida asioita ja hoksaat, että uusi idea syntyy, vaikka se ei suoranaisesti liity siihen, mitä näet ympärilläsi."

Matleena perkaa sieniä terassilla 

 

Matleenan vinkit aloitteleville sienestäjille:

1. Opettele tunnistamaan esimerkiksi kaksi ruokasientä, joilla ei ole myrkyllisiä näköislajeja ja jotka tiedät varmasti.

2. Mene metsään.

3. Varustaudu oikein: sudillinen sieniveitsi, pärekori, jonne keräät sienet. Välikkö on siinä vaiheessa kätevä kun keräät jo useampaa sientä. Näin voit erotella ryöpättävät sienet ja ne, joita ei tarvitse ryöpätä.

4. Vettä ja eväitä kannattaa aina ottaa mukaan, koska sieniretket tuppaavat venähtämään.

5. Ota matkaan kompassi tai puhelin ja varmista, että puhelimessa on akkua. Metsässä voi sienien perässä säntäillessä menettää suuntavaistonsa eikä kohta enää muista, minne on jättänyt autonsa. Varsinkin jos lähtee yksin, ei voi lähteä ilman puhelinta ja kompassi on hyvä lisä, jos puhelimelle käy jotain.

6. Metsässä ei tarvitse pelätä. Olen huomannut, että osa ihmisistä on vähän arkoja. Tuntemattoman sienen hipaisu ei vielä ole hengenvaarallista eli siinä mielessä saa olla huoletta. Varovaisuutta on kuitenkin hyvä olla, ettei suinpäin keräile mitä sattuu. Viime kädessä teet itse varmistuksen kirjallisuuden, sieniryhmän neuvojen ja luonnossa tehtyjen havaintojen perusteella. Tunnistamiseen kannattaa ottaa kuva sienen kannasta, lakista, halkaistusta sienestä ja vielä siitä, missä sieni on kasvanut.

Kuvat: Toni Mustonen
Teksti: Aino Huotari

 

 

Leave a comment!

Please note: comments must be approved before they are published.